Kesä18

Kesä18

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

PIHAKIERROS ILLANSUUSSA

Kylmän alkukesän vuoksi pihan pensaat ja kukat ovat päässeet vasta nyt vauhtiin, 2-3 viikkoa normaalista myöhässä. Unkarin syreeni availee kukintojaan ja etenkin iltaisin pihan ylle leviää huumaavaa tuoksu. Lumipalloheidessä on ennätysmäärä kukintoja. Eikä kirvan kirvaa! En muista milloin viimeksi lumivalkeat pallot ovat säästyneet noilta pikku öttiäisiltä. Keskellä takapihaa jättiläistatar kukkii myös parhaillaan ja Tornionjokilaakson  ruusu aloittelee kukintaansa.








Kasvimaan laatikoissakin on ihan kivasti elämää vaikka kaikki kylvöt tein vasta kesäkuun toisella viikolla. Raparpereista on tehty jo monta kertaa kiisseliä ja piirakkaa. Ensimmäiset retiisit on rouskuteltu ja salaattikin alkaa pikku hiljaa antaa satoa. Monivuotisten yrttien penkissä ruohosipulit kukkivat, rakuuna hujottaa lähes metrin korkeudella ja oreganot levittäytyvät.
Perunalajike on tuttu ja turvallinen, Timo. Viime vuonna perunan valtasi perunarupi. Yhden kerran syötiin omia perunoita ja loput hävitettiin. Kyllä harmitti! Vaikka perunaruven peittämiä perunoita kuulema voisi syödäkin niin on ne niin rumia, ettei mieli tehnyt kattilaan laittaa. Tänä vuonna vaihdettiin peruna eri laatikoihin, muokattiin maa, lannoitettiin kompostilla ja kanankakalla. Toivottavasti päästään nauttimaan tänä vuonna omista perunoista.



Ja mikä parasta; 3 viikkoa kiireettömiä päiviä edessäpäin!!! Puutarhan kuoputtelun ja muiden kesäpuuhien lomassa rentoutumista, vaikka riippukeinussa hyvän kirjan parissa. Luulen, että siinä koivun lehtien havinaa kuunnellen voi tulla pikku nokosetkin välillä otettua😎


Aurinkoisia päiviä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti