Syys18

Syys18

tiistai 1. elokuuta 2017

YRTTIMAALLA

Suosikkiyrttini kesällä on basilika. Suoraan kasvihuoneesta sellaisenaan leivän päälle, salaatin sekaan tai maustamaan lämpimiä ruokia, esim. thaibasilika antaa mukavasti ytyä kasvisruokiin.
V- kasvuvyöhykkeellä basilika menestyy varmimmin kasvihuoneen lämmössä tai ruukussa suojaisessa paikassa, kuten terassilla. Lämpöä, vettä ja lannoitetta niin basilika antaa satoa pitkälle syksyyn. Tänä kesänä ruukkuviljelyssä on myös punaista basilikaa, syvän tumman punainen lehdiltään. Kerran aiemminkin olen sitä kokeillut, mutta silloin taimet eivät päässeet koko kesänä kunnon kasvuvauhtiin. 



Uusi kokeilu on tänä kesänä mitsuna eli japaninkaali, Aasiasta lähtöisin oleva vihannes. Liuskamaiset, miedon makuiset, lehdet ovat kauniit salaatissa tai kiva lisä wokkiruoassa. Säilyy aika hyvin jääkaapissa.


Salaattia kuluu paljon ja sitä onkin kasvimaalla useampaa sorttia, mm. tämä sekoitus, jossa mukana punalehtistä salaattia.


Oreganot kukkivat parhaillaan ja ruohosipulit lopettelevat kukintaa. Oletko muuten kokeillut ruohosipulin kukintoja salaattiin?




Lipstikkaa kasvaa yhden kukkapenkin nurkalla iso puska, mutta en ole oikein osannut sitä koskaan käyttää mausteena. Uusimmassa Unelmien Talo- ja Koti- lehdessä esiteltiin Sikke Sumarin uusinta ruokakirjaa. Poimintana kirjasta oli vinkki eli kuivattu lipstikka hienonnetaan huhmareessa yhdessä merisuolan kanssa ja maustetta käytetään keitto- ja pataruokiin lihaliemen sijaan. Tuota pitää kokeilla!

Kesäkuun puolessa välissä kylvetyt krassit aloittavat kukintaa. Taimet olivat pitkään kasvihuoneessa, osa on edelleen kasvihuoneessa ja osan siirsin ruukkuihin ulos. Lehdet ovat itsessään jo kauniita ja vihreän keskeltä pilkistävät keltaiset ja oranssit kukat kuin pieniä aurinkoja:) Niin, ja krassin kukatkin ovat syötäviä. Vaikka kesäisen kääretortun tai täytekakun päällä kauniita.







Lopuksi vielä pari kuvaa pienemmästä puutarhakaverista, Vilistä, jolle salaatinlehdet ovat suurta herkkua. Kuten myös mustikat ja mansikat:)



Mukavaa alkanutta elokuuta!

2 kommenttia:

  1. Mulla on vielä niin paljon oppimista hyötyviljelyn saralla! Kasvattaa kyllä osaan, mutta ruuanlaitossa en osaa käyttää:( No perus porkkana ja peruna nyt kyllä taipuu, mutta muut sitten oikein ei. Onneksi senkin voi opetella! Sulla onkin vaikka mitä ihanuuksia siellä kasvamassa ♥

    VastaaPoista
  2. Hyötyviljely vie kyllä mennessään! Haluaisi kokeilla yhtä ja toista.. Ja jos kasvatukset sattuvat onnistumaankin niin tunne on mahtava, kun saa hakea pihalta syötävää. No,matkalla on aina monta muuttujaa eikä satoa aina tule, mutta ei muuta kuin kokeilemaan uudestaan:)

    VastaaPoista