Syys18

Syys18

perjantai 1. kesäkuuta 2018

PIENIMUOTOISTA VILJELYSTÄ

Multaa, taimia, siemeniä, pihalla kyykkimistä. Siinä kiteytettynä parin viimeisen viikon touhut.


Kaikkea vähän; perunaa, punasipulia, porkkanaa, tilliä, persiljaa, erilaisia salaatteja sekä tietysti perunaa. Laatikoiden reunalla kehäkukkaa. Hennot taimet puskevat tiitterinä mullasta ja perunaa ponnistaa n. 5cm mittaisena kohti aurinkoa.



Yleensä tähän aikaan vasta suunnitellaan perunan istutusta, tänä keväänä ollaan kaikessa huippuvauhdissa.

Kotimme pihassa oli valmiina yksi viljelylaatikko, mihin peruna on istutettu.
Kasvimaa täydentyi aiemmasta jemmaani jääneillä kahdella lavakauluksella. Kunhan ensi kesänä rakennamme kasvihuoneen niin mahdollisesti laatikkoviljelmät rakentuvat siihen ympärille. Nyt aloitetaan kuitenkin näin.

Edellisiltä asukkailta jäi pihaan lasten hiekkalaatikko, mikä palvelee nyt meillä erilaisessa tarkoituksessa. Kehikko siirrettiin  muiden viljelysten jatkeeksi ja ei muuta kuin multaa täyteen! Siskolta saadut raparperin alut  ja tänään puutarhalta haetut Polka-mansikan taimet nököttävät nyt vanhassa hiekkalaatikossa.



On kiva kokeilla myös jotain uutta... Tämän vuotinen kokeilu on kesäkurpitsan kasvatus vanhanaikaisessa kohopenkissä; alimmaisena on keko risuja, sitten kerros osittain palannutta kompostia, seuraavana kerros ruohosilppua ja päällimmäisenä 15-20 cm kerros multaa. Katteena päällä ruohosilppua. Kasvupaikka on kiven kyljessä, lämpimässä paikassa. Mielenkiintoista nähdä, miten kasvu etenee vai eteneekö...


Pihastamme löytyy kaksi herukkapensasta, sekä punainen että musta. Jatkossa olisi tarkoitus laittaa muutama pensas lisää. Satoakin ovat jo kuulema antaneet ja ihan lupaavalta ainakin kukinnan puolesta näyttää tänäkin vuonna.


Pensasmustikkaa on kaksi pikku pensasta. Epäilen, että pupujussit ovat käyneet mustikan varpuja viime talvena popsimassa, sen verran matalana mustikan varvut lumen alta tulivat esiin.
Aiemmin minulla ei pensasmustikkaa ole ollut, monta kertaa kyllä hankkimista aiemmassa kodissa suunnittelin. Hoito-ohjeet netissä olivat varsin yksinkertaiset; happaman maan kasvina ei kalkita, keväällä annetaan kevätlannoite, kuivana kautena vaatii kastelua ja talveksi suojataan jäniksiltä. Hauska nähdä kesän mittaan, tuleeko mustikoita?


Ja yrttejä täytyy aina olla! Basilikat odottavat sisällä vielä toistaiseksi, koska ovat niin arat kylmälle ja yöt ovat välillä olleet aika viileitä.
Timjamia, rosmariinia ja oreganoa istutin suureen altakasteluruukkuun kahden lohen punaisen pelargonian kanssa.


Vähitellen on myös selkiytymässä tämän kodin pihapiirin laittamisen "punainen lanka". Luulen, että pääpaino tulee olemaan hyötykasvien ja perennojen sekä pensaiden ja pikkupuiden sulauttaminen kokonaisuudeksi, jossa rajat perinteisten kukkapenkkien ja hyötykasvien välillä eivät ole tarkat vaan esim. monivuotiset yrtit reunustavat perennapenkkejä tai marjapensaat ovat osa kerroksellista puutarhaa. Siis sitä kohti...

Ja tiedättekös, että minulla on aina innokas apupoika pihahommissa;


No tietysti VILI!

2 kommenttia:

  1. Näyttääpä jälleen kerran hyvältä hommat siellä! Ja suunnitelma kasvihuoneesta kuulostaa ihanalta ♥ Mulla on perunat laittamattaa kun niiden kasvupaikan valtasi syksyllä pionit.. Ehkä me pärjätään kaupan potuilla tämä kesä ;)

    VastaaPoista
  2. Jos kauneuden kannalta katsoo niin kyllä pionit päihittää perunat mennen, tullen ja palaten! Todennäköisesti pääset aiemmin uuden perunan makuun kaupasta ostettuna kuin itse kasvattaen:)

    VastaaPoista